Kuoroyhdistys Voice ry:n sääntömääräinen vuosikokous!
Kuoroyhdistys Voice ry:n sääntömääräinen vuosikokous su 22.4.2012 klo 14 Kuuhankaveden koulun musiikkiluokassa. Tervetuloa!
Taas on ahkeroitu studiossa!
Voice vietti aurinkoisen pääsiäisviikonlopun studion hämärässä äänitysten merkeissä ja levyä varten saatiin purkkiin taas kuusi kappaletta lisää. Tiukka treeni kuitenkin jatkuu vielä ja viimeiset äänitykset olisi tarkoitus saada tehtyä vielä ennen kesää. Tunnelmia studiosta on tulossa kuvien muodossa piakkoin!
Uusia tuulia uuteen vuoteen!
Yleisöennätyksellisen joulukonsertin jälkeen Voice vietti ansaittua joululomaa vähintäänkin tapahtumarikkaan vuoden 2011 jälkeen. Vuosi 2012 toi kuitenkin jo pian tullessaan uuden, jänittävän projektin, jonka pariin uppoudumme kevään ajaksi; kyseessä on studioalbumin äänitykset lokakuussa 2012 julkaistavaksi tarkoitettua pop/rock levyämme varten!
Eilen sunnuntaina 29.1.2012 vietimme ensimmäisen äänityspäivän Jyväskylän Yliopiston musiikinlaitoksen Musican studiossa, jossa pääsimme ihan oikeaan levynteon meininkiin totutellessamme laulamaan kuulokkeiden kanssa edellispäivänä äänitettyjen bänditaustojen päälle. Myös keikoillamme säestänyt Solitary Company -bändi oli viettänyt lauantain loihtien loistavat taustat äänitetäviin kappaleisiin ja ensivaikeuksien jälkeen vietimme todella mukavan studiopäivän ja saimme ensimmäisten kappaleiden äänitykset purkkiin. Nyt se on vihdoin alkanut – ehkä raskas mutta varmasti monin verroin antoisampi kevät siis Voicella tiedossa!
Nettisivuillamme on uusi osoite!
Nyt Voice-kuoron kuulumiset löytyvät kätevästi osoitteella www.voicekuoro.com vaikka muutoin jo tuttu sivusto säilyy ainakin toistaiseksi ennallaan. Uutta on myös se, että Kuoroyhdistys Voice ry on nyt virallisesti reksiteröity yhdistys! Jee!
Näiden muutosten ohessa vaihdoimme rock-asenteemmekin hetkeksi astetta rauhallisempiin tunnelmiin, kun aloitimme jouluohjelmistomme harjoittelun. Meitä voi kuulla joulukonsertin merkeissä ainakin Hankasalmen kirkossa 17.12. klo 19.00
